Kerron jotain itsestäni. Rakastan miestäni yli kaiken, siitäkin huolimatta, ettei hän välillä ansaitsisi sitä. Hän on juuri sitä mistä koko nuoruuteni haaveilin tai mitä kriteerejä ylipäänsä olen koskaan ihannemiehelleni asettanut. Olen hänen kanssaan oppinut yhtä jos toista tästä elämästä. Kuka tietää millainen alkeellinen ameeba olisin, ellei minua olisi pistetty taistelemaan niin häntä kuin itseänikin vastaan. Joskus, harvoin ajattelen, että minulle olisi helpompikin reitti. Pitääkö aina rämpiä metsikössä tai polkea suota? Mutta oi kipu, sinä laitat minut elämään, oi rakas mieheni, koko kehoni on tulessa. Ja voi rakas elämä, kuinka kovalla kädellä opetat minulle luottamusta ja rakkautta. Kaikki on muuten hyvin, mutta seksielämämme on kuin kuivunut lehti puussa keskellä syksyistä puutarhaa.
Se satuttaa minua. Kuin joku tökkisi piikkejä ihooni. Tahtoisin huutaa, mutta ei sitä kukaan kuulisi, ei ainakaan hän, kenen vuoksi sen tekisin. Joskus ajattelen kuinka kohtalo ivaa ihmisiä. Minulla olisi kaikki annettavana, mutta hän ei ymmärrä sitä. Kuinka ihminen on sokea, kuinka lähelle ei nää. Pitääkö käydä toisella niityllä mutustelemassa, toteamassa, että sitä samaa löytyy kaikkialta... Elän puutteessa. En täydellisessä. Onhan minulla terveet kädet ja kasapäin apuvälineitä. Mieheni harrastaa seksiä kanssani noin kerran kahdessa kuukaudessa. Se on nopeasti ohi. Se on vailla tunnetta. Enemmänkin ahdistusta ja pakkoa. Miten ikinä olemme saaneet seksielämämme tähän kuntoon? Odotin vain hieman rohkaisua, kiinnostusta ja uteliaisuutta. Sain jotain muuta.. Mitä hän odotti? Vastausta ei ole kuulunut. Onko siitä niin vaikea puhua? Hän on sulkenut minut pois seksielämästään. Ja se kiristää kaulaani ja tekee hengityksen vaikeaksi. Olen neuvoton. Niin kauan olen neuvoton, kun annan seksielämäni toisen ihmisen käsiin. Ihmisen joka ei edes halua tietää seksielämästäni, saati pitää ohjia. Pettäminen, se on jo toinen tarina. Mutta ymmärrän hyvin miehiä jotka pettävät kun nainen ei anna. Toisaalta ymmärrän myös jos nainen ei anna, jos mies on ollut muuten huomioimatta naista. Oravanpyörää, kaikki tyynni.
Absurdihko, sairas ja kuitenkin niin tyypillinen tilanne on, että suurin osa heteromiehistä olisi valmis kanssani vällyihin, niin moni sitä yrittänyt. Eikä edes mitään rumiluksia. Omalle miehelleni en kelpaa. Sad but true. Paska mäihä. Vai onko kyse siitä, että uskollisena naisena olen liian helppo ja varma. Ikävää jos se aiheuttaa sellaisia tuntemuksia. Niitä uskollisiakaan ei kasva ihan joka puussa. Ja eiköhän nekin saada pilattua aika äkkiä.
